sunnuntai 3. elokuuta 2014

Tervetuloa!

Heippa! Päätimme tehdä yhteisen koirablogin, joka siis kertoo kahdesta sekarotuisesta koiranpennusta(Miina ja Manu) ja kahdesta niitä kouluttavasta tytöstä, joista toinen omistaa ne. Olemme siis kaksi salolaista tyttöä, 02 ja 01 syntyneet. Kirjoittelemme tänne blogiin aina kun ehdimme ja jaksamme! :)
Manu

Miina
Torstaina olimme ensin tallilla, josta menimme suoraan Sopsulle, ja Jenna jäi yöksi. Ensin syötiin ja sen jälkeen lähdettiin pentujen kanssa lenkille, sekä juoksenneltiin ja leikittiin niiden kanssa. Kummallakin oli paljon virtaa ja halusivat välillä vaan painia. Tämän jälkeen vietiin pennut sisälle, täytettiin vesikupit ja käytiin itse suihkussa, jonka jälkeen syötiin iltapalaa, ja 1 aikaan mentiin nukkumaan.

Aamulla heräiltiin 9 paikkeilla, ja Sopsun äiti ja pikkuveli olivat jo vieneet koirat ulos tarhaan. Syötiin siinä aamupala yms, jonka jälkeen käytiin pentujen kanssa pikku lenkillä. Tämän jälkeen oltiin koneella ja sen jälkeen mentiin ulos harjoittelemaan Miinan ja Manun kanssa mätsärijuttuja, ja kumpikin oli ihan nätisti. Täytettiin myös pieni uima-allas jonne päästettiin pennut kahlailemaan. Sen jälkeen harjoiteltiin niiden kanssa hieman kaikkia käskyjä, jonka jälkeen päästettiin ne tarhaan lepäämään ja annettiin ruokaa ja vettä. 13.00 Jenna lähti kotiin.
Jenna ja Miina
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti